Kestävää kehitystä
Liiketoimintamme perustuu kestävään kehitykseen, ja sitoudumme toimimaan ekologisen ja sosiaalisen vastuumme mukaisesti. Yrityksemme toimintoja ohjaavat taloudellisen menestyksen lisäksi aktiivinen toiminta ympäristönsuojelun ja työturvallisuuden hyväksi sekä yhteiskunnalliset sitoumukset. Toimintamme perustuu luottamukseen, oikeudenmukaisuuteen ja yhdenvertaisuuteen. Tuomitsemme kaikenlaisen syrjinnän ja lahjonnan.
Selitysruutu:
Yhteiskunnallinen vastuu
Täysipainoinen elämä – nyt ja tulevaisuudessa. Yhteiskunnallinen vastuumme pohjautuu YK:n kansainväliseen ihmisoikeusjulistukseen, ja pyrimme puolustamaan ihmisoikeuksia vaikutusalueillamme.
Terveyttä ja turvallisuutta edistävät toimenpiteet ovat osa kaikkia liiketoimintaprosessejamme. Parannamme jatkuvasti työntekijöidemme suojausta ja turvallisuutta toteuttaaksemme "ei yhtään onnettomuutta" -visiomme. Yhteiskunnallisen sitoutumisemme mukaisesti korostamme seuraavia kolmea arvoa: koulutusta, perhettä ja kulttuuria. Tällä pyrimme parantamaan nuorten tulevaisuudennäkymiä. Solmimme pitkäaikaisia yhteistyösopimuksia kumppaniyritystemme kanssa ja mukautamme projektejamme paikallisia tarpeita varten.
Toimintamme on tuloshakuista, ja pyrimme siihen, että saavutettuja tuloksia voidaan mitata. Arvioimme ja kehitämme jatkuvasti sitoumuksiamme yrityksemme osakkaiden kanssa. Tiedotuksemme on avointa, ja pyrimme aktiiviseen vuoropuheluun yrityksen osakkaiden kanssa.
Taloudellinen vastuu
Toimintamme voi olla vastuullista vain, jos yrityksemme menestyy taloudellisesti pitkällä aikavälillä. Asiakkaiden toiveiden ja tarpeiden jatkuva huomioiminen varmistaa liiketoimintamme menestyksen. Siten voimme täyttää velvollisuutemme yrityksemme osakkaita ja sijoittajia kohtaan sekä turvata työntekijöillemme asianmukaisen toimeentulon.
Taloudellisen menestyksemme ansiosta voimme edistää jatkuvaa kehitystä kouluttamalla nuoria, mahdollistamalla jatkuvan ammatillisen kehityksen, tukemalla hyväntekeväisyysprojekteja ja panostamalla ympäristön huomioivaan teknologiaan.
Tämän vuoksi liiketaloudellinen menestys on jatkuvan kehityksen kannalta yhtä tärkeää kuin ympäristönsuojelu ja sitoumuksemme työntekijöitämme ja yhteiskuntaa kohtaan.
Ekologinen vastuu
Ympäristönsuojelulla on erityisen suuri merkitys kehittämiemme ja myymiemme tuotteiden tuotannossa, varastoinnissa, kuljetuksessa, käytössä ja hävittämisessä.
Koko konsernin toiminta on omien standardiemme mukaista, ja lisäksi noudatamme toimipisteidemme alueilla sovellettavia lakeja ja viranomaismääräyksiä. Kehitämme aktiivisesti ja jatkuvasti tuotteitamme, tuotantoprosessejamme ja raaka aineiden käyttöä viimeisimmän tietämyksen mukaisesti. Jätteiden ehkäiseminen, vähentäminen ja kierrätys on meille tärkeämpää kuin niiden asianmukainen hävittäminen. Käytämme kaikkia voimavarojamme taloudellisesti ja tehokkaasti. Suojelemalla ilmastoa, maaperää ja vesistöjä ennaltaehkäisevin toimenpitein pyrimme minimoimaan teollisen toimintamme vaikutukset ihmisiin ja ympäristöön. Jos haluat lisätietoja, katso Kestävän kehityksen raportti



